?

Log in

Olennainen välittyy

> recent entries
> calendar
> friends
> profile
> previous 20 entries

Tuesday, September 23rd, 2008
7:18 pm - Lokeroin
1. Kirjoita numeron viereen vain nimi.
2. Vastaa jokaiseen yhdellä nimellä.
3. Jos joku haluaa tietää mihin kysymyksiin tässä on vastaukset, niin määräykset sanovat, että hänenkin on tehtävä tämä.

1. popmusik
2. riikkakkiir
3.
4. uaua
5. popmusik
6. laurakarhu
7. mynttinen
8. aarau
9. kaunis apuri
10. surrur
11. syyskuu
12. damdamdam
13. sadekoira
14. neliapina
15. nokkasiili
16. ykstoista
17. ninotshka
18. hankku
19. ljubljana
20. ninotshka
21. rubiini
22. ornamentti
23. eufemisti
24. epifyytti
25. ayen
26. eufemisti
27. laurakarhu
28. aarau
29. kaunis apuri
30. Tämä oli yllättävän helppoa!

(15 comments | comment on this)

Monday, August 4th, 2008
8:58 pm - Kurkistus olkasi yli
Olen viimeksi päivittänyt 75 viikkoa sitten, kertoo koneautomaatti. Teidän merkintöjänne olen lukenut joka viikko.

Nyt tekisi mieli vähän taas. Harjoittelen, tältä siis tuntuvat sormet näppiksellä kun kirjoitan tänne. Ja ulkona samat omenapuut. Oikeastaan varsin vähän on muuttunut enkä tiedä, onko se hyvä vai ei.

Tulisipa taas syksy! Menen ehkä jonnekin kirjoittajapiiriin osalliseksi. Ajatus vahveni kun makasin saaren kalliolla ja luin Leena Krohnia. Sanat ovat kuitenkin niin hienoja osuessaan ihan kohdalleen, tahtoisin oppia käyttämään niitä edes vähän.

(7 comments | comment on this)

Tuesday, February 20th, 2007
8:14 pm - Punainen
Niin niin väsy, etten oikein näe mitään. Sormenpäihin sattuu, koska olen jyrsinyt kynteni ynnä lihan niiden ympäriltä pois.

Hennasin eilen hiukseni uudella tuotteella.

Illalla kissat onkivat tyhjän pakkauksen roskiksesta ja repivät sen riekaleiksi. Sitten ne kellivät riekaleiden päällä selällään.

Yöllä heräsin siihen, että vanhin kissa nuuskutti tukkaani, kehräsi lujaa ja raapi + paineli kynsillään päänahkaani.

Aamuyöllä havahduin kakomisen ääneen. Samainen otus yrjösi tyynylle pääni viereen. Käännyin unisena ylösalaisin ja aamulla huomasin varpaideni olevan oksennuksessa.

Mitähän ainetta tukkaani pistin? Ei kai hennassa mitään kissanminttuakaan ole?

Eipä muuta, kerrassaan vauhdikasta ja vinhaa kuten aina.

(2 comments | comment on this)

Wednesday, January 24th, 2007
10:05 am - Kissa on runoutta
Veli-kissa kulkee hangessa hauskasti. Se kiertää taloa ja astuu joka kierroksella ainoastaan omiin vanhoihin jälkiinsä, hitaasti ja varovasti, hytisee. Olen ajatellut sitä koko aamun samalla kun katselen alas putoavaa lunta työpaikan ikkunasta. Pysähdyksissä jotenkin tämä kaikki. Mietin, että

Olen kasvanut rohkeammaksi viime vuosien aikana
Tiedän edes suuntaviivat sille, millaista haluan elämäni olevan, arkena ja juhlana
(kauan siihen menikin!)
Jotakin sellaista, että ei suuria päämääriä, joita kohti kamala kiire, vaan selkeitä suuntia ja kivoja pieniä polkuja siinä lomassa

Kädet kaakaokupin ympärillä tuumaan myös, että ehkä hakisin Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakouluun. Muistan kyllä, miten äiti lannistavaan tapaansa totesi viimeksi tavatessamme: "sun olisi pitänyt miettiä jo paljon aikaisemmin, mitä tahdot elämälläsi tehdä". Hän on aina hallinnut kannustamisen taidon. Mutta kas: en välitä!

(3 comments | comment on this)

Tuesday, January 16th, 2007
9:49 pm - Suuren isän idioottityttö
Tulin hulluksi ja menin tyynen rauhallisesti kurkkaamaan, kuka voittaa Huippumalli haussa. Nonni, jösses, nyt on sekin ilo poissa. Miksi tein niin?

Ulkona jo pimentelee, sataisipa lunta. Kamalasti pitäisi kirjoittaa, tätä ja tuota ja töitä, mutta ehkä teen nyt näin: menen portaille polttamaan savukkeen, tulen sisälle ja juon teen loppuun, pesen hampaat, menen pissalle, menen suihkuun (ellen sitten pissaa suihkussa!), kiiruhdan sänkyyn peiton alle (viileää, hitaasti lämpenee, puhtaat lakanat), luen kolme sivua vedoksia ja sitten Andersenin satuja, sammutan valon, käännän tyynystä toisen puolen, panen toisen tyynyn kainaloon ja kolmannen jalkopäähän, hamuan kissan tai kaksi viereen, annan unen ottaa vastaan.

(3 comments | comment on this)

Tuesday, February 14th, 2006
10:27 pm - Joko tai
Osaisinkohan
tännekin
taas?

Kamala tyhjä valkoinen tila kirjoittamiselle varattuna tässä, mutta maailman melkein nätein otsikko sentään.

(34 comments | comment on this)

Tuesday, June 14th, 2005
11:44 pm - Siinäpä vasta kiltti tyttö ja muita lauseita
Ei tuosta mitään tule.

Sä et sitten koskaan ole tyytyväinen mihinkään.

Etkö sä nyt ymmärrä, ettei noin voi tehdä.

Katsoisit nyt hyvä ihminen vähän ympärilles.

Ei nyt ihan mitä tahansa voi toivoa.

Sitä saa mitä tilaa.

Rajansa kaikella.

Miten joku voi olla noin kömpelö?

Mitä sä luulet ittestäs?

Olisit tyytyväinen siihen, mitä oot saanut.

Kaikki ei saa senkään vertaa.

Miten sä onnistut tekemään asioista noin hankalia?

Moni olis tyytyväinen tähän kaikkeen.

Mikset sä voi antaa asioiden vaan olla?

Kuule ei maailma pyöri sun ympärilläs.

Ei tossa pitäs olla mitään ongelmaa.

No voi hyvää päivää sun kanssas.

Kyllä se oma asenne aika paljon ratkasee.

Jokainen on oman onnensa seppä.

Ajattele välillä muitakin.

Sua ei edes kiinnosta.

Miten tommoseen nyt pitäs suhtautua?

Monella sun ikäsellä on jo asiat kunnossa.

Mikä sitten muka oikein on vikana?

Yritä nyt edes.

(5 comments | comment on this)

Wednesday, December 22nd, 2004
8:39 pm - Kun loppuu aatto ja alkaa yö, niin ihminen on sitä mitä hän syö

Karri totesi osuvasti, että "Annan jouluvalmistelut alkavat aina siitä, kun pakkasesta siivotaan pois edellisvuoden joulutortut ja laatikot". Surullista, totta.

Viime vuonna valmistin aatonaattoyönä pipareita, torttuja, porkkanalaatikon, perunalaatikon, lanttulaatikon, kinkun!, tomaattisilakoita, lohta, salaattia, sämpylöitä ja pullaa. Pikkutunneilla aloin naukkailla punaviintä, jotta jaksaisin hioa perheenemännyyteni huippuunsa. Ratkaisevin taistelu käytiin siinä vaiheessa, kun etsin käsiini sievän rasian, johon sujauttaa vasta paistetut ja koristellut piparkakut, avasin kannen ja kas, siellähän odottivat vuoden takaiset piparit kauniissa pinossa, samalla vaaleanpunaisella mössöllä kuorrutettuina. Unohtuneet nekin, kokkauksilleni ei mitä ilmeisimmin anneta kylliksi arvoa.

Aattona viihdytettiin sitten ulkomaanelävää, lastattiin se autoon ja kiidätettiin kuusimetsälle. Lämmitystä vailla oleva kulkuväline oli kovin kylmä, mutta takapenkillä nautitut vodkaryypyt lämmittivät. Kun kuusi tuotiin taloon, se osoittautui niin venkulaksi, että kaatui saman tien, eikä suostunut seisomaan pystyssä minkään painovoiman lakeja uhmaten. Niinpä se lensikin kaaressa pihalle jalkoineen päivineen. Ateria oli hilpeä, mutta kaunein oli ilta, käpertyminen sohvannurkkaan, täytetty työ, kynttilä lumen keskellä, uuden kirjan narisevat sivut, hervottomiksi väsähtäneet kissat. Kuinka uupunut olin itsekin!

Passini löytyi keittokirjan välistä, joten lähden nyt. Hyvää joulua kaikille teille, kullekin omanlaistansa!

22.12. 80-luvun absurdismin aikaan, Annajuulia 7 v.

Olen vihainen. PÄIVÄ KIRJA ON LOPPU.
 
  

(8 comments | comment on this)

Friday, November 26th, 2004
10:26 pm - Suloinen Baby Annabell jokeltelee, nauraa ja nikottelee kuin oikea vauva

Kun ulkona on koko päivän saanut kasvoilleen tylsistyttävän eleetöntä säätä, alkuillan kuunnellut Karrin kanssa lastenmusiikkia (Perkoilan Terveisiä Kennelistä -levyn autenttinen koiranhaukunta säikäytti perheen kehräävät jäsenet huvittavalla tavalla, Kengurumeininki taas oli turhan nuoleskeleva) ja siinä sivussa vihdoin varannut liput pariin teatteriesitykseen (Omaksi kuvakseenkin on pakko katsastaa), pysähdyin miettimään, mitä oikein on tapahtunut. Kaikelle siis.

(Mikä virkemuotopuoli)

Missä ovat ne ihmiset, joihin vielä muutama vuosi sitten pidin niin aktiivisesti yhteyttä, että jokainen viikonloppu päättyi vasta sunnuntai-iltana voipuneeseen, tyytyväiseen tasaukseen - enkä puhu hillittömästä juopottelusta, vaan aktiviteeteista ylipäänsä? Nyt se yksi valmistelee väitöskirjaansa sosiologian lainalaisuuksista, toinen katosi Namibiaan opettaakseen naiset lukemaan, kolmas löysi miehen, kaksi lasta ja suuren kodin Käpylästä, neljäs saa Kallion räkälöissä turpiinsa alkoholisoituneelta partneriltaan, viides muutti toiseen kaupunkiin  päästäkseen eroon huumehista, kuudes valmistui opeksi ja seitsemäs ryhtyi mainioksi toimittajaksi (enkä viittaa tällä itseeni, valitettavasti). Elämä on ihmeellistä, mutta ei sen pitänyt näin mennä!

Tahtoisin olla mukana siinä kaikessa ihmeellisyydessä ja kehityksessä. Että minäkin johdattuisin jonnekin. Tunnen itseni valtavan yksinäiseksi, kun pysähdyn miettimään; ihmiset, joiden kanssa minulla olisi jonkinlaista rehellistä antoisaa vastavuoroista kosketuspintaa, ovat harvassa tai vain mielikuvituksessani. Huomaan huokaavani liian usein: en tahtonut, että asiani menevät näin, ei elämäni pitänyt olla tällaista. Se on surullista. Haluaisin ensin aikaa ja sitten kavereita, näiden myötä moni asia jo muuttuisi, oletan.

Ja nuo helvetin jouluiset lelukatalogitkin, joita minulle syydetään postitse!  Operation Aivokirurgi -peli, 29,90 e, kuvassa kellii maalattu nuken torso päälaki auki, joitakin epämääräisiä muoviosasia plus pinsetit:

Sami tarvitsee apuasi, sillä hänellä on pää kipeä. Sinun täytyy tehdä hänelle leikkaus, jotta hän paranee. Etsi omia kuvakorttejasi vastaavat esineet Samin pään sisästä, mutta ole varovainen. Jos olet liian kovakourainen, vuorosi päättyy siihen.

Paitsi oikeastaan tuossa on valtavan suurta symboliikkaa. Jos kuvittelen Samin tilalle oman nimeni, liikutun jo aika lailla. 

(10 comments | comment on this)

Sunday, October 24th, 2004
11:06 pm - Kertovat, mikä on hassuinta, mitä rakas on koskaan väläyttänyt
"meillä on kultisn kans tapana sellanen, et jos toinen sanoo vaik esim. sukka nii otinen sano perään et "nii ootki". no sit tos yks päivä ko mulla meni hermot jonku asian kans nii sanoin "bitch" johon kulti heitti et "nii ootki!" eka mä olin hieman hämillään mut sit kulti ihmetteli hieman itekki ja halas mua ja sano et "no et siis tosiaankaa oo!!" ihana mies mul..;)

sit kerran kans ko katteltii tv.tä, ja siä oli joku mies jolla mun mielestä oli hirvee ääni, no mä kommentoin sitä sit sanomalla et "vähäks tolla on kauhee ääni!" johon kultsi sit väläytti et "mut ooks ikää kuullu omaa ääntäs??". myöhemmin se kyl väitti et se ei tarkottanu sitä sillätavalla miltä se kuullosti..!"

(9 comments | comment on this)

Saturday, October 23rd, 2004
11:45 pm - Ensimmäinen jänis loikkasi niitylle. Hän ei voinut lakata ajattelemasta mielessään olevaa sanaa.
Alamme vähitellen siirtyä Friends Only -tilityksen pariin osassa asioita, sillä ärsyynnyn siitä, että joudun sensuroimaan joitakin ajatuksistani vain vainoharhaisen lukijavision vuoksi. Kerro, jos puutut listalta, niin lisään, mutta kyllä julkistakin nillitystä piisaa maailman tappiin saakka.

(2 comments | comment on this)

Monday, October 4th, 2004
8:43 pm - Vanha kalastaja yöpyi täällä läntisten kallioiden alla
Eräs asia saa minut aina hetkiseksi ilakoimaan. Kun huomaan uuden Hymy-lehden ilmestyneen, hommaan sen vähän vikkelään käsiini ja selaan esiin Kysy Sonjalta -palstan. Sonja on kuulemma selvänäkijä ja hän vastaa lukijoiden kysymyksiin, joista on aistittavissa elämän koko kirjo. Myös yksityistä opastusta on luvassa, mikäli maksaa 17 euroa Keski-Suomen Osuuspankkiin.

Kysymys: Kuka vei kolme viinapulloani? (nimimerkki Pieleen meni)
Vastaus: Vanhempasi löysivät ne. Koska olet alaikäinen, he ottivat ne pois. On varmaan vähän puhuttavaa.

Kysymys: Saanko pysyvän kumppanin nyt heti? (nimimerkki Näkyykö mitään)
Vastaus: Siihen menee reilusti aikaa kunnes pysyvä suhde löytyy. Lyhyempiä mukavia suhteita. Kyllä sinusta vielä onnellinen tulee.

Kysymys: Kuka leikkaa ruusuja ja varastaa perennoja? (nimimerkki Kotimökki)
Vastaus: Muutaman kilometrin ajomatkan päästä hän on. Ei laske tekoaan varkaudeksi. On ajattelematon.

Kysymys: Tuleeko tyttärestäni kuuluisa laulaja? (nimimerkki Taiteilijan äiti)
Vastaus: Kuuluisaa hänestä ei tule. Jonkin verran esiintymisiä. Ei julkisuutta. Ei levyä.

Ahahah. Huumorintajuni on alhainen ja sairas, sillä onhan tuo kaikki aika riipaisevaakin toisaalta - sekä kysyjät että vastaaja ovat ilmeisen tosissaan. Ehkä jotkut näkevät viisaimmaksi selvittää elämänsä tärkeät asiat täten, ehkä se on viimeinen mahdollisuus, joka heidän mieleensä juolahtaa, ehkä minun ei pitäisi nauraa. Tosin suurin syy huvittuneisuuteeni on vastausten lakoninen tyyli, ei kysymysten sisältö.

Ja tietenkin olen myös miettinyt, mitä itse kysyisin, jos voisin ja uskoisin. Lakkaanko koskaan ajelehtimasta häilyvän melankolian ja kirkkaiden onnenhetkien (joita runotyttö sanoisi leimahduksiksi) välillä? Saanko lapsia, osaisinko olla hyvä äiti? Löydänkö työn, josta nautin niin, että itkettää? Tulenko olemaan tyyni ja tyytyväinen, kun joskus kuolen? Onko ympärilläni silloin ihmisiä, jotka rakastavat minua?

Mutta entä jos Sonja vastaakin pettämättömällä tavallaan: Epätasapainoa loppuun saakka, rauhaton sielu. Ei näy lapsia. Ei näy mielekästä työtä. Kuolemasta en kerro. Ei näy ihmisiä ympärillä.

Mitä sitten tekisin?

(4 comments | comment on this)

Saturday, September 25th, 2004
3:35 pm - Pitäisikö minunkin opetella pitämään Absoluuttisesta Nollapisteestä?
Popular interests among annajuulia's friends
1. absoluuttinen nollapiste (9) 11. lukeminen (6)
2. kauko röyhkä (8) 12. monty python (6)
3. cmx (8) 13. tom waits (5)
4. pentti saarikoski (8) 14. poetry (5)
5. kirjoittaminen (6) 15. timo k. mukka (5)
6. tori amos (6) 16. pink floyd (5)
7. literature (6) 17. kirjallisuus (5)
8. björk (6) 18. yup (5)
9. stanley kubrick (6) 19. art (5)
10. writing (6) 20. nick cave (5)
Interests gestalt
My most interesting friend is unie who has 16 of these interests,
followed by neliapina (11), kameleontti (11) and mynttinen (11).
Normality Index
My friends are 24.65% normal.
Analyze me !
Username:
Popular interests created by _imran_

(9 comments | comment on this)

Thursday, September 23rd, 2004
4:04 pm - Ooh!
500 kg lihaa on julkaissut levyn, jo pari viikkoa sitten! Miksei kukaan ole kertonut tästä minulle?

(7 comments | comment on this)

Tuesday, September 21st, 2004
1:53 pm - Aivot, koukulla hellästi vedetyt valoon
Matkalla uneen yritin kuvitella mielessäni, miltä muualla näyttää juuri nyt juuri nyt. Polkeeko joku toimittaja iltaisin Oulussa kotiin väsyneenä, pää vielä täynnä sanoja, ajattelee, että painokoneet jylläävät, aamulla lehteä jo luetaan? Onko siellä rautatieaseman pensasaidassa yhä aukko? Kuinka mustaksi Sodankylän suuri vesi on tummunut, laskeutuuko taivas syksyisin alemmas vai onko se nyt korkeammalla? Onko leirintäalue Kaustisella tuulinen, väsynyt ja autio? Mitä kuuluu kivelle Kuhmoisissa, sille jolla lapsena ratsastin ja jonka kylkeen puski joka kesä kaksi metsämansikkaa? Onko Aurajoen ylittävä puinen kävelysilta aivan liukas?

Aamu iski nyrkillä kun tajusin, että organisoimani tapaamisen osanottajista kaksi viideosaa (minä mukaan lukien) oli oikeaan aikaan mutta väärässä paikassa, jopa väärässä kaupungissa. Onneksi kukaan ei suuttunut, onneksi aikataulut ovat joskus joustavia ja hyvä mieli tarttuu. 95-vuotias mummo huusi koiralle: "älä käy tisseihin kiinni!" ja nauroi hereästi.

(comment on this)

Monday, September 20th, 2004
2:39 pm - Syksyllä lämpötila laskee pysyvästi 10°C:n alapuolelle
Oi kuinka kiireinen ja työllistetty olinkaan eilen.

Katsoin televisiosta Unelmien poikamiehen. Katsoin Unelmien poikamiehen toisen osan. Katsoin Simpsonit. Katsoin Felicityn. Katsoin Amyn laillan. Katsoin Popstarsin. Katsoin Popstars extran. Aamulla katsoin myös jonkun remonttiohjelman. Ohjelmien väliin jäävät kiusalliset puolituntiset kulutin puristelemalla mustapäitä nenästäni. Totesin olevani aivan Mervi Nykäsen näköinen.

Varsin kelvoton päivä kerta kaikkiaan siis. Ja tyhmintä siinä se, että sain epäkelpoisuuden aikaan aivan itse, kaikki edellytykset antoisaan sunnuntaihin olivat kyllä kätteni ulottuvilla. Olisin voinut vaikkapa mennä metsään.

Tänään en tuhlaa aikaani. Kurotan korillisen omenoita puusta ja valmistan niistä mehua. Vahdin, ettei kissa hiivi pihalla koikkelehtivan piskuisen oravalapsen kimppuun. Viimeistelen yhden kirjoituksen. Luen. Menen ajoissa nukkumaan. Näen kauniita unia.

Tietääkö kukaan Helsingistä viihtyisää konditoriaa, jossa saisi jotakin herkullista suklaakakkua kahvin kanssa?

(7 comments | comment on this)

Wednesday, September 15th, 2004
1:26 pm - Naiselle sopii yksinkertainen jakkupuku, siisti leninki tai tyylikäs housuasu
Tänään on värjäntäi eikä se ole hyvä asia.

Värjäntäi voi olla mikä tahansa viikonpäivä, mutta on varmaa, että se on kuukauden rasittavin päivä. Valmistelut alkavat, kun huokaan luottovärjääjälleni Karrille, että taitaa taas olla värjäntäin aika. Silloin Karrin suu menee mutruun ja hän alkaa laveasti kertoilla kiireestään ja väsymyksestään.

Värjäntäitä vietetään kylpyhuoneessani. Kun käymme hommiin, riisumme ensin itsemme alasti ja Karri vetää kumihaskat käsiinsä. Minä istun matalalle jakkaralle. Luvassa ei kuitenkaan ole mitään eroottista toimintaa, vaan seuraava puolitoista tuntia kuluu siihen, että hiuksiini hiertoaan viisi purkkia punaista väriainetta. Kiukuttelen jatkuvasti, välillä Karri hankaa mielestäni liian lujaa, toisinaan taas yrittää suorittaa homman turhan hutiloiden. Palelen. Lopuksi vedän muovimyssyn päähäni ja näytän rumalta karjakolta.

Sitten odottelen tunnin väriaineen vaikuttamista pää kumallisesti vinossa. Lopuksi kyyhötän ikuisuuden suihkun alla ja yritän huuhtoa ylimääräistä mönjää pois. Aamulla lakanat ovat kuitenkin tahraiset, niskani jumissa ja Karrin kädet pinttyneen punaiset.

Värjäntäin loppunäytös on yleensä edessä seuraavana viikonloppuna, jolloin palkitsen Karrin valmistamalla taivaallisia lihapullia supersalaisella reseptilläni. On äärimmäisen turhauttavaa ja inhaa pyöritellä nelisenkymmentä pientä palloa jauhelihasta, kun niitä ei kuitenkaan itse syö.

Mutta ah, mitäpä nainen ei kärsisi kauneutensa vuoksi!

(comment on this)

Friday, September 10th, 2004
11:41 am - Kaikki murheet lasten on nostettava valoa vasten
Eilen oli ihana ilta. Lampussa lämmin, pehmeä valo, vieressä sohvalla kaikki tämän vuoden aikana ilmestyneet lasten runo- ja lorukirjat. Yllättävän hienojakin teoksia joukkoon mahtui, kunnianhimoista ja luontevaa verbaaliakrobatiaa, kauniita ajatuksia ja kuvia. Erityisesti miellyin Eppu Nuotion Näin pienissä kengissä -kirjaan. Siinä runoiltiin lasten murheista, pienistä ja suuremmista ja mikäpä minä olen suruja jaottelemaan eri kokoisiksi. Katja Tukaisen kuvituskin oli hieno.

"Minä olisin halunnut olla keiju,
mutta joudun olemaan koivu.
Keijuilla on hopeasiivet ja harsohameet,
siitä en kyllä toivu!
Kevätjuhlanäytelmissä
keijuina tanssii aina muut.
Minä olen siellä missä
seisovat hiljaiset lehtipuut."

Ja sitten tuli vähän itku.

Parin tunnin kuluttua lähden katsomaan, kuinka pilvet roikkuvat Tukholman taivaan yllä, hymyileekö ihana prinsessa Victoria. Laivamatkan jälkeen ajan bussilla pällistelemään taloa, jossa vietin elämäni yksinäisimmän kesän vieraan ihmisen kotona. Ensin loppui lukeminen, jouduin sanojen nälässäni hyödyntämään jopa kämpästä löytyneet horoskooppikirjat ja höpöhöpöelämäntaito-oppaat. Sitten loppui raha. En tuntenut kaupungista ketään ja saatoin olla puhumatta sanaakaan moneen päivään. Kun sitten siisko soitti Suomesta, hän ihmetteli, olenko humalassa, kun puhun niin oudosti. En ollut, leukani ja kieleni olivat vain kangistuneet käytön puutteesta.

Humalassa olin vasta syntymäpäivänäni kiskaistuani aimo osan kaapista löytyneestä viskipullosta yksinäisinä maljoina itselleni. Seuraavana päivänä luulin kuolevani, oksensin verta ja makasin tuon vieraan ihmisen kammottavalla, vaaleanpunaisella kylpyhuoneenmatolla itkien. Hipo soitteli Alppilasta sellaisesta puhelinkopista, josta pystyi soittamaan ilmaiseksi, kun löi kolikon oikealla otteella masiinaan ja vaati, että hankkiutuisin hetimiten sairaalaan. Käteni vapisivat niin, etten olisi mitenkään pysynyt jaloillani.

Huh. Sen jälkeen viskin tuoksu muuttui hajuksi, joka nostattaa välittömän pahoinvointireaktion. Tämä on aika sääli, sillä muistelen, että ennen pidin kyseisestä juomasta paljonkin.

(9 comments | comment on this)

Saturday, August 28th, 2004
8:13 pm - Likaisia salaisuuksia
Kun saavun vieraisille jonkun kotiin ensi kertaa, katsastan yleensä kirja- ja levyhyllyt. En sano, että ne ”kertovat ihmisestä niin paljon”, koska ajatus on aika korni, mutta äärimmäisen mielenkiintoisia moiset ovat kyllä.

Puhuimme Johannan kanssa noloista levyistä. Olen vakuuttunut, että jokaisella musiikkia vähänkään aktiivisemmin kuuntelevalla on sellaisia. En tarkoita poikabändejä ja muita kiusallisia muistoja menneestä; heitä, joiden kuvat koristivat tytönhuoneen seinää siinä vaiheessa kun rinnat alkoivat kasvaa ja jotka ovat kulkeutuneet jostain syystä mukaan aikuisen elämään. Meinaan nykyäänkin soittimessa pyöriviä levyjä – niitä, jotka kaivetaan säännöllisesti esiin vaikkapa tietyssä humalatilan vaiheessa; joiden olemassaoloa ei välttämättä mielellään mainosta, mutta jotka oikeassa ihmisryhmässä nautittuina synnyttävät ihastuttavan, hilpeän ja kauniin yhteisymmärryksen.

Tämänhetkinen nolojen levyjeni viiden kärki on seuraavanlainen.

1.Tenavatähti 1990.
Kyseessä on siis tietenkin Seppo Hovin juontaman legendaarisen lastenlaulukilpailun finalistien kokoelmalevy. Voisin kertoa Tenavatähti-muistojani paljonkin, mutta tyydyn kehaisemaan lyhyesti ja vaatimattomasti, että omistan myös monta videokasetillista kyseisen sarjan nauhoituksia. Niitä sitten aina joutessani katselen, parempaa viihdettä ei ole, erityisesti alkuerät ovat hulvattomia.

Kuiskaan vielä, että lähimpäni ovat luvanneet tilata polttareihini ihan oikean Antti Pääkkösen tai Timo Turusen, joka laulaa, tanssii ja hymyilee vain minulle. Ihanampaa ajatusta en äkkiseltään keksi, paitsi kenties Matias Sassalin vonkumassa Elämää juoksuhaudoissa.

2. Janos Valmunen: Janos Valmunen.
Legenda tämäkin. Huonompaa ja koskettavampaa musiikkia kuulee harvoin. Erityisesti viehätyn äärettömän typerien sanojen ja melodian yhteen sovittamisesta: kun ei oikein natsaa, venytetään vokaaleja luonnottomasti, jotta ne päättyvät samaan aikaan kuin sävelkulkukin.

Tähän levyyn liittyy myös hauska muisto. Tapasin kerran baarissa ihastuttavan ja viisaan pojan, jonka luokse lähdin jatkoille. Hänen hyllystään, kaikkien hyvien levyjen keskeltä, pilkotti myös Valmunen. Kankeus suli siihen ja siitä myös alkoi kaunis ihmissuhde.

3. Jukka Salminen: Jalanjäljet.
Helluntalaista herätysmusiikkia iloiselta 80-luvulta. Kannessa hymyilee ruma heppu hillittömän kokoisissa silmälaseissa ja kertoo: Hei! Olen Jukka Salminen. Olen nuori mies, joka joskus on ihan hassu ja joskus kovin tunteellinen”.

Minulla ja ystävilläni on jo vuosia ollut tapana järjestää levyraateja erilaisin teemoin. Tämä on ”kaikkien aikojen huonoimmat biisit” –illan voittaja, jonka kamalinta kappaletta piti tuloksen ratkettua soittaa puhelimitse jopa ulkomailla asuvalle kaverille - heti kun kuohuviini oli poksautettu asiantuntevasti auki.

4. Mikko Alatalo: Ihmisen ikävä toisen luo.
Tämä on erään levyraadin peruja myös. Teemana olivat kauneimmat rakkauslaulut ja nimikappale on voittaja! Puolustuksekseni voin sanoa, että kaikki raatilaiset olivat juuri kokeneet ikäviä asioita ihmissuhderintamalla ja melkoisen päihtyneitä. Imelyys vei voiton ja erityisesti se kohta, jossa baarin vessan peilistä katsovat aivan vieraat kasvot, vetosi joukon herkimpiin. Sain levyn joululahjaksi raatia seuraavana juhlapyhänä ja pidän siitä yhä kovin.

5. Raptori: Moe!
Tähän minulla ei ole niinkään hyviä selityksiä kuin aikaisempiin. Keskityn siis vain punastumaan.

Minusta olisi oikeasti ihan tosi hauska kuulla listoja muiden noloista levyistä. Ilahdun muutenkin kaikista kommenteista niin paljon, että jos tietäisitte sen, ette muuta tekisikään kuin kirjoittaisi minulle. Ainakaan nyt, kun olen kuumeessakin.

(10 comments | comment on this)

Saturday, August 21st, 2004
9:39 pm - Näissä huoneissa
Asun melko suuressa ja vanhassa talossa. Nimitän työhuoneekseni yläkerran pienempää soppea, jonka ikkunasta näkyy metsää ja naapurin hieno puutarha. Usein pihalla käy siili syömässä kissanruokaa. Aivan samassa kohdassa, jossa komea pöytäni tietokoneineen sijaitsee, istui isoisäni isä Eino kirjoittaessaan eläkepäivinään muistelmansa kolmeentoista paksuun, vaaleanvihreään vihkoon, oikealla mustekynällä. Harvapuheinen ja vaatimaton mies, kuulemma. Muistelmien nimi on "Vallankumous laiva.". Ensimmäinen osa alkaa seuraavasti:

"Vallankumouksen mainingit läikkyivät voimakkaina kautta laajan Venäjän ja lähiviikkoina niiden kumpu kantautui aina Suomeen saakka.
- Ei ole enään Pontuksen kartanoa asumassa herroja Ruotsista - ovat tavallisia ihmisiä. Antavat köyhällekin kättä ilman keppiä. Näin puheli Seeti Seppä."

Ja juuri nyt juuri nyt tämä kaikki liikuttaa minua syvästi.

(comment on this)

> previous 20 entries
> top of page
LiveJournal.com